Päävastuullinen henkilötekijä on yleensä se henkilö, joka on vastuussa teoksen tekstisisällön kirjoittamisesta tai taiteellisesta panoksesta. Tekijöitä voi olla myös useita. Yhteisö on tekijänä lähinnä silloin, kun tekijyys on selvästi kollektiivista. Esimerkiksi komiteanmietinnöt ovat usein kollektiivisen tekijyyden tulosta.
Nimet esitetään viitteessä siinä muodossa kuin ne esiintyvät viittauksen kohteena olevassa dokumentissa. Ainoana poikkeuksena on nimen kääntäminen muotoon Sukunimi, Etunimi. Tekijän ollessa luonnollinen henkilö ilmoitetaan aina sekä sukunimi että etunimi tai etunimien alkukirjaimet.
Watterson, Bill
Tarkka, Pekka
Varsinkin verkkojulkaisuissa päävastuullisen tekijän selvittäminen voi olla hankalaa. Teoksessa saattaa esiintyä tekijöinä henkilöitä, jotka eivät välttämättä tehneet muuta kuin koodauksen tai konvertoinnin. Tietosisältöä varten taas voi olla kehitetty innovatiivinen käyttöliittymä, johon on kulunut huomattavasti enemmän aikaa ja vaivaa kuin itse tietosisällön luomiseen. WWW-sivuilla ilmoitetut 'tekijät' eivät välttämättä ole perinteisen tekijän roolissa ollenkaan, pikemminkin taittajan tai konekirjoittajan. Nämä teoksen synnyssä myötävaikuttaneet henkilöt voidaan luetella huomautustietojen alueella viitteen lopussa, erotuksena varsinaisista tekijöistä.
7.1.2.Yhteisö vastuullisena tekijänä
Yhteisön nimi esitetään samassa muodossa kuin se on dokumentissakin. Pääyhteisön nimi tulee aina ensin ja sitä seuraavat alayhteisöjen nimet hierarkian mukaisessa järjestyksessä.
Tampereen yliopisto. Informaatiotutkimuksen laitos:
Jyväskylän yliopiston kirjasto. Luettelointiosasto:
SFS 5342 -standardi määrittelee teostyyppejä, joiden tekijävastuussa voi henkilön sijasta olla myös yhteisö. Näitä ovat mm. yhteisöä itseään koskevat hallinnollisluonteiset teokset (vuosikertomukset, toimintakertomukset), kollektiivisen ajattelun tulosta olevat teokset (komiteanmietinnöt, tutkimusryhmien raportit), kokouksen tai messujen kollektiivisesta toiminnasta raportoivat teokset (kokousten pöytäkirjat ja julkilausumat).
7.1.3. Tekijöiden määrä
Jos päävastuullisia tekijöitä on alle kolme, mainitaan ne siinä järjestyksessä kuin ne julkaisussa esiintyvät. Jos julkaisulla on yli kolme tekijää, voidaan mainita joko yksi, kaksi tai kaikki kolme ensimmäistä tekijää, muut voidaan jättää mainitsematta. Jos muut tekijät jätetään mainitsematta, käytetään lyhennettä [et al]. kuvaamaan poisjätettyjä tekijöitä. Eri tekijät voidaan erottaa toisistaan esim. ajatusviivalla tai 'ja' -sanalla.
Mikäli julkaisussa ei ole mainittu tekijää ollenkaan, jätetään tekijämerkintö pois. Tällöin ensimmäiseksi tunnistetiedoksi tulee julkaisun tai kirjoituksen nimi. Tekijää ei pidä keksiä päästään, vaikka se kuuluukin viitteen pakollisiin tietoihin, kuten ei mitään muutakaan puuttuvaa tunnistetietoa. Jos puuttuu, niin puuttukoon.
Alanimeke tai muut nimekkeeseen liittyvät lisäykset voidaan ilmoittaa, mikäli ne ovat kohteen yksilöinnin kannalta tärkeitä.
Nimekkeen kokonaan puuttuessa voidaan siksi merkitä muutama sana varsinaisen leipätekstin alusta. Tämän lisäksi voi hakasuluissa kuvailla dokumentin aiheen lyhyesti omin sanoin, mikäli se ei muuten käy viitteestä ilmi.
Nimekkeen poimiminen teoksesta ei ole ongelmatonta. Mitään standardia tai suositusta ei ole olemassa siitä, miten nimeke pitäisi julkaisuun merkitä. Esimerkiksi WWW-sivuilla nimeke saattaa olla eri muodossa selaimen dokumentti-ikkunassa ja selaimen ikkunan otsikkopalkissa.
Pitkä nimeke on mahdollista lyhentää laittamalla poistetun tekstin tilalle kolme pistettä. Tekstin poistaminen ei saa haitata dokumentin myöhempää yksilöintiä.
Julkaisutyypin ilmoittaminen on välttämätöntä, sillä useimmiten se kertoo erityisvaatimukset dokumentin katselulle. Kaikkien elektronisten lähteiden katselun perusvaatimus on tietokone; ilmoittamalla julkaisutyyppi pystytään tarkentamaan dokumentin lukemiseen tarvittavan laitteiston kokoonpanoa - CD-ROM vaatii lukijansa, nauhat nauha-aseman, suorakäyttöiset tiedonlähteet taas joko valintaisen tai kiinteän yhteyden johonkin tietoverkkoon. Julkaisutyyppi ilmoitetaan aina hakasulkeissa, sillä sitä tietoa ei saa suoraan julkaisusta kuten esimerkiksi nimekkeen tai tekijän.
JULKAISUTYYPPEJÄ:
| Nimitys | Esimerkkejä |
| [online] | esim. sähköpostiviesti, www-sivu, tietoverkon välityksellä käytettävä tietokanta |
| [CD-ROM] | CD-ROM on akronyymi sanoista Compact Disc-Read Only Memory. |
| [magneettinauha] | Magneettinauhoja käytetään nykyään lähinnä varmuuskopiointiinsekä suurien tietomäärien siirtoon paikasta toiseen. Ei ole kovin todennäköistä, että joutuisit käyttämään magneettinauhalla olevaa aineistoa lähteenäsi. |
| [levyke] | Tämä tarkoittaa lähinnä lerppua tai korppua, eli läpimitaltaan 5,25 tuuman tai 3,5tuuman ulkoista tallennusvälinettä. Muitakin levykkeiksi sanottuja tallennusvälineitä on markkinoilla, voimakkaimmin on tulossa ns. ZIP-levyke |
| [online-tietokanta] [online-kausijulkaisu] | Julkaisutyyppi voidaan ilmoittaa hieman täsmällisemminkin. Yleensä nämä tarkemmat tiedot käyvät kyllä ilmi muista tunnistetiedoista, joten pelkkä [online] -tyylinen tietokin riittää. |
7.3.2 Tietoverkko julkaisutyyppinä
CD-ROMien ja diskettien yhteydessä pystytään puhumaan julkaisutyypeistä, mutta termi ei enää sovellu tietoverkkoihin. Tietoverkko on tiedonvälityksen väline, englanniksi medium. Online -palveluista käytetään (lähinnä atk-historiallisista syistä) suomen kielessä termiä suorakäyttöinen. Tämän käsitteen alle mahtuvat niin Internet, Telesampo, Infotel kuin yksityiset 'purkit' eli BBS-järjestelmät. Online tuntuu vakiintuneen suomen kieleen siinä kuin CD-ROMkin, joten suosittelemme sen käyttöä viittauksissa.
Internetissä olevien lähteiden kohdalla välineeksi riittää sana online. Tarkemmat tiedot yhteyskäytännöstä käyvät ilmi kohteen saatavuus ja pääsy -tunnistetiedosta, esim.:
<URL:http://www.lib.hel.fi/syke>
<URL:ftp://ftp.funet.fi>
Dokumentin lukemiseen tarvittava ohjelma voidaan päätellä UR-paikantimen alussa olevasta protokollan lyhenteestä; ensimmäisessä tapauksessa kyse on www-sivusta, toisessa taas FTP-protokollalla toimivasta tiedostopalvelimesta.
Muutama vuosi sitten FTP oli oikeastaan ainoa tapa laittaa elektronisia julkaisuja vapaasti saataville verkossa. Silloin FTP-palvelun käyttäminen oli varsin monimutkaista, käyttäjän piti tietää paljon komennoista ja erilaisista tiedostomuodoista. WWW-selaimet ovat helpottaneet käyttäjän kuormitusta ja ne hoitavatkin nykyään suurimman osan työstä - käyttäjän tarvitsee vain tietää haluamansa tiedoston UR-paikannin. WWW-selaimelle annetaan vain oikea UR-paikannin, ja selain hoitaa loput.
Erityisesti verkossa julkaistavien teosten kohdalla on vaikea selvittää painostietoja - niitä ei yksinkertaisesti käytetä. Elektronisissa julkaisuissa puhutaan useimmin versioista kuin laitoksista. Tekijä laittaa WWW-palvelimelle yhden digitaalisen kopion teoksestaan, jonka kopioita käyttäjät lataavat selaimiinsa. 'Painos loppunut' -tilannetta ei voi syntyä muuta kuin silloin, jos tekijä tuhoaa vahingossa kaikki omat digitaaliset kopionsa teoksesta. Versiointi on tullut elektronisiin julkaisuihin tietokoneohjelmien maailmasta ja mitä ilmeisimmin jäädäkseen.
Versionumeron tärkeyttä ei turhaan korosteta, se on viimeisimmän muutoksen päiväyksen kanssa yksi tärkeimmistä elementeistä viitteessä. Sen avulla opinnäytteesi arvioijat pystyvät tarkistamaan lähteen paikkansapitävyyden kunhan digitaalisen aineiston arkistointi realisoituu. Versionumeroinnin ylläpitäminen on vastuuntuntoisen verkkokirjoittajan tuntomerkki - jokainen kirjoittaja kuitenkin toivoo, että ohjelmat huolehtisivat tämänkaltaisista käytännön asioista automaattisesti .
Versionumero tai laitosmerkintö (esim. uudistettu laitos, versio 1.2, esiversio) kirjataan viitteeseen jälleen siinä muodossa kuin se on teoksessa esitetty, poikkeuksena on järjestystä ilmaisevien sanojen (toinen, kolmas, neljäs) kirjaaminen arabialaisin numeroin (1. laitos, 2. versio ).
Yksittäinen WWW-sivu on yhtenäinen pitkä tiedosto, jota pystyy selaamaan vapaasti, nimensä mukaisesti se on yhtä ja samaa sivua. Monisivuinen artikkeli voidaan näin esittää yhdellä WWW-sivulla, joten teoksen pituuden määrittäminen on vaikeaa, ellei mahdotonta.
Yhtenä mahdollisuutena on monesti väläytelty dokumentin tulostamista ja sivujen laskemista paperilta. Idea on huono, sillä sivujen määrä riippuu kirjasimen koosta, kirjoittimen tyypistä jne. Ihminen joka tulostaa sivut kirjasinkoolla 10 saa lyhyemmän tulosteen kuin koolla 12 tulostava. Amerikkalainen tulostaa lyhyemmälle paperille kuin eurooppalainen, mustesuihkukirjoitin tulostaa eri tavalla kuin lasertulostin.
Tekijän on mahdollista upottaa teokseensa erilaisia koodeja ja näin jakaa sitä sivuihin tai lohkoihin, mutta useimmat eivät niin tee eikä asiasta ole olemassa mitään yleisiä ohjeita. On myös ehdotettu kirjainten laskemista - dokumentin pituus ilmoitettaisiin yksinkertaisesti merkkeinä. Tämäkään tapa ei anna kovin hyvää kuvaa vahvasti kuvallisten dokumenttien pituudesta.
Sivut, kannet, numerot ja painokset ovat itsestään selviä asioita painettujen julkaisujen kohdalla - elektronisissa teoksissa niitä ei voi samalla tavalla yksilöidä.
7.6.2 Elektronisten julkaisujen sivunumeroinnit
Elektronisissa julkaisuissa ei välttämättä ole ollenkaan sivunumeroita. Niiden abstrakti olemus ei ole kirjojen ja lehtien tapaan pilkottavissa samankokoisiin palasiin. Elektronisten julkaisujen kohdalla puhutaan usein näytöistä, jopa riveistä. Niiden määrä taas riippuu ratkaisevasti käytössä olevista laitteista, kuten näytön koosta ja resoluutiosta. Kaikki tämä onkin tyypillistä elektronisille julkaisuille: ei-lineaarisuus, joustavuus ja laitteistoriipuvuus.
Mikäli julkaisupaikka ei tunneta, käytetään ilmaisua:
[Julkaisupaikka tuntematon]: Edita, 1996
Online-dokumenttien kohdalla tätä 'julkaisupaikka tuntematon' ei tarvitse käyttää, tällöin pitää kuitenkin mainita saatavuus ja ja käyttötapa (esim. dokumentin URL).
Yksityishenkilöiden julkaisemien teosten kohdalla voidaan henkilön nimi laittaa julkaisijaksi, jälleen hakasuluissa:
Tampere: [Rami Heinisuo], 1996.
Julkaisuaika tallennetaan kuten se on lähteessä ilmoitettu. Mikäli julkaisuaika on tuntematon, toimitaan kuten julkaisija ja julkaisupaikka -tunnistetietojen kohdalla. Julkaisuajankohdan puuttuessa viitteeseen voidaan myös kirjata copyright-vuosi, mikäli sellainen on saatavilla.
7.7.1 Julkaisupaikan määrittäminen
Kustannuspaikan nimi ilmoitetaan julkaisun kielellä. Mikäli kustannuspaikkaa ei ole merkitty, voidaan ilmoittaa vaihtoehtoisesti painopaikka tai julkaisupaikka. Jos mitään paikkaa ei ole merkitty, mutta sellainen on helposti pääteltävissä, voi sen merkitä hakasulkuihin.
Julkaisupaikka ilmoitetaan lähteen kielellä - ei Pariisi vaan Paris, kun on kyseessä ranskankielinen teos. Tuntemattomien paikkakuntien kohdalla kannattaa myös maa, osavaltio jne. ilmoittaa paikannimen jälkeen:
Pasadena (Calif.)
Näin menetellään myös silloin, jos samannimisiä paikkakuntia on useita maassa tai maailmassa.
Paikannimen puuttuessa kokonaan on viitteeseen joko kirjoitettava "Julkaisupaikka tuntematon", tai käytettävä yleistä latinankielistä lyhennettä "S. l." (so. Sine loco, ilman paikkaa).
Fyysisessä muodossa olevan elektronisen julkaisun, kuten CD-ROMin tai levykkeen julkaisupaikka on yleensä painettu kuoriin tai itse levyyn. Verkkojulkaisujen julkaisupaikkaa on joskus vaikea löytää. Julkaisupaikka on pakollinen tieto viitteessä, mutta sitä ei pidä keksiä omasta päästään - jos julkaisupaikkaa ei löydy, ei sitä myöskään viitteeseen kirjata.
7.7.2. Julkaisija
Julkaisija on perinteisesti vastannut julkaisun saattamisesta kirjamuotoon sekä sen myynnistä ja markkinoinnista. Paperimuotoista kirjaa julkaistessa kustantaja on ottanut taloudellisen vastuun ja riskin maksamalla painolaskun sekä mahdollisen ennakon tekijälle. Elektroninen julkaisu ei välttämättä tarvitse kustantajaa sanan varsinaisessa merkityksessä ollenkaan - sähköinen julkaiseminen ei vaadi yhtä suuria taloudellisia panoksia. Elektronisen julkaisun kustantaja pelaa erilaista roolia, tarjoten julkaisulle taustatuen, kontekstin ja markkinointiverkoston. Voit olla oma kustantajasi, mikäli sinulla on aikaa ja voimavaroja käytettävänäsi teoksesi myymiseen. Todellisuudessa vain harvoilla kirjoittajilla riittää innostusta ja aikaa myyjänä toimimiseen - kirjoittaminen on monelle pääasia.
Julkaisijan tiedoista jätetään pois sellaiset liikenimeen liittyvät lisäykset kuin "ja pojat", "ja kumppanit" - myös kaikki yritysmuotoa ilmaisevat lyhenteet jätetään pois:
Oy Edita Ab po. Edita
Mikäli julkaisijan nimeä ei löydy lähteestä, käytetään sen sijaan ilmaisua "julkaisija tuntematon". Online-dokumenttien kohdalla voidaan tämä tunnistetieto kuitenkin jättää pois - silloin on muistettava ilmoittaa dokumentin sijainti tietoverkossa tai tiedonhakujärjestelmässä.
7.8.1. Päivämäärän merkitseminen
Päivämäärät merkitään viitteeseen muodossa: pp.kk.vvvv, esimerkiksi:
[päivitetty] 14.7.1995 teoksesta löytyy vain päiväys Päivitetty marraskuussa 1995 suoraan teoksesta [viitattu 18.7.1995] viittaustieto kokonaan hakasulkuihin - sitä ei oteta teoksesta
Sanaa "päivitetty" tms. ei tarvitse laittaa hakasulkuihin, mikäli tieto on lähteessä ilmaistu samalla sanalla.
Huomautusalueelle voidaan kirjata myös:
Elektronisen, varsinkin online-dokumentin kohdalla on tärkeää sen käytettävyys. Viittaukseen pitääkin dokumentoida saatavuuteen ja käyttötapaan liittyvät asiat varsin tarkasti. Online-dokumenttien kohdalla tulee kirjata sekä julkaisun sijainti tietoverkossa, että sen käytön ja lukemisen mahdollistava menetelmä. Menetelmä voi esimerkiksi internetissä olla jokin tiedonsiirtoprotokollista (FTP,WWW).
ESIMERKKEJÄ:
Saatavilla www-muodossa: <URL:http://www.helsinki.fi:80/valttdk/hypersex/table8.html>.
Saatavilla internetistä: listserv@uwasa.fi
Viittauksen tekijä tekee sen hiljaisen oletuksen, että hänen työnsä lukijat osaavat käyttää tietoverkkoja ja niiden palveluja. Postituslistojen käytön pitää olla selvillä, mikäli aikoo hyötyä listserv@uwasa.fi -tyyppisistä saatavuustiedoista. Nykyään puhutaan paljon tietokonelukutaidosta, jolla tarkoitetaan tietokoneiden (ja verkkojen) käytön hallintaa - digitaalisen maailman aakkosia. Viitteiden tunnistietojen tarkkuudessa ei pidä mennä liiallisuuksiin: lukija varmasti tietää mikä levyke on ja mitä sillä tehdään, muutenhan hän tuskin edes lukisi julkaisuasi. Samalla tapaa myös postituslistojen tai www-selaimen peruskäytön tulee kuulua jokaisen tietotyöläisen osaamisalueeseen.
7.10.2. Väärä osoite?
UR-paikantimien ongelmana on niiden absoluuttisuus - ne osoittavat tiettyyn paikkaan Internetissä, eivät tiettyyn dokumenttiin. Mikäli kohteena oleva dokumentti poistetaan tai siirretään toiseen paikkaan, eivät UR-paikantimet osoita enää oikeaan dokumenttiin. Tähän viitteen tekijän on kuitenkin mahdotonta varautua.
7.10.3. Ratkaisuna osoitepalvelut
Eräs ratkaisu UR-paikantimien ongelmaan ovat osoitepalvelut. Osoitepalvelun toiminta perustuu yksilölliseen, dokumenttikohtaiseen koodiin. Kun osoitepalvelu vastaanottaa pyynnön tietystä koodista (ts. tietystä dokumentista), se palauttaa dokumentin kulloinkin oikean UR-paikantimen. Tämä transaktio on mahdollista tehdä käyttäjän kannalta täysin näkymättömäksi - käyttäjä tekee vain yhden pyynnön, jonka tuloksena on haluttu dokumentti tai palvelu.
Universaalia toteutusta tämänlaisesta hakemistopalvelusta saamme vielä odottaa - yksi potentiaalinen toteutustapa on jäljempänä esiteltävä Digital Object Identifier.
7.10.4. Standardinumero
Standardinumero tarkoittaa esimerkiksi ISBN-numeroa tai vastaavaa teoksen yksilöivää numerointia. Elektronisissa julkaisuissa ISBN-numero löytyy varsin harvoin, yleensä vain CD-ROMeista. ISBN-tunnuksen omaavia verkkojulkaisuja näkee todella harvoin. Kausijulkaisujen ISSN-tunnuksella varustettuja verkkolehtiä on useita Suomessakin, yksi ensimmäisistä oli WEB.DOC, Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen tiedotuslehti, ISSN 1237-7341. Mikäli elektronisella teoksella on standardinumero, on se mainittava viitteessä.
ISSN International Standard Serial Number
ISBN International Standard Book Number
STRN Standard Technical Report Number (harvemmin käytetty)
Verkkojulkaisujen puolella on ruvettu kehittämään vastaavanlaista tunnusjärjestelmää (esim. DOI, Digital Object Idenfifier), jonka tarkoituksena on toimia samalla tekijänoikeuksien noudattamisen valvontamekanismina.
Lisätietoja DOI:sta: Team selected to develop digital object identifier system for publishing industry [online]. Washington, DC: Association of American Publishers, 1996, last update 9.9.1996 [viitattu 15.9.1996]. Saatavilla WWW-muodossa: <URL: http://www.publishers.org/news/releases/team.html>.
7.10.5. Elektronisten dokumenttien osat ja itsenäiset osakohteet
Kun haluat viitata elektronisen dokumentin osaan, tulee sen tunnistetiedot sijoittaa viitteessä koko teosta koskevien bibliografisten tietojen perään, kuitenkin ennen huomautuksia ja koko dokumentin saatavuutta.
Mikäli viittaat itsenäiseen osakohteeseen, tulevat osakohteen tiedot viitteeseen ensimmäisiksi. Nämä tiedot tulee erottaa isäntäjulkaisun tiedoista välimerkityksen ja typografian keinoin sekä fraasilla 'Julkaisussa: '.
Numerointi isäntäjulkaisussa
Elektronisen dokumentin (esim. tietokannan) osaan liittyvät numerointitiedot tulisi kirjata viitteeseen sikäli kuin ne ovat jälkikäteen uudelleen hyödynnettävissä. Tällainen numerointitieto voisi olla esimerkiksi tietuenumero tietokannassa, jonka avulla yksittäinen tietue voidaan koska tahansa saada tietokannasta esiin. Ennen tätä tietoa pitää ilmaista numerointitiedon tyyppi: onko kyseessä tietuenumero, artikkelikoodi, kohde tms.
Sijainti isäntäjulkaisussa
Osa tai itsenäinen osakohde on pystyttävä paikantamaan isäntäjulkaisun sisällä. Elektronisissakin dokumenteissa voi olla sivunumeroita tai muita vastaavia paikannusmenetelmiä. Numerointitiedot tulisi ilmoittaa ensisijaisesti käyttäen tavallisia (sivu, näyttö, kappale, rivinumero) määrityksiä, mikäli näitä määrityksiä on mahdollista käyttää. Sijainti voidaan ilmoittaa paremman tavan puuttuessa myös isäntäjulkaisulle yksilällisessä muodossa. Sijainnin ilmoittamisen tärkeyttä kuvaa ehkä parhaiten yhden CD-ROMin tallennuskapasiteetti: 300 000 A4 -sivua tekstiä. Pelkkä isäntäjulkaisun yksilöinti ei yksinään auta oikean tekstipätkän löytämisessä.
Mikäli isäntäjulkaisussa ei ole minkäänlaista hakujärjestelmää tai numerointia, voi kohteen laajuuden ilmoittaa hakasulkeissa esim. riveinä tai näyttöinä. Näiden merkintätapojen huonona puolena on kuitenkin niiden sidonnaisuus tiettyyn laite- ja ohjelmistokokoonpanoon - viitteesi lukijalla saattaa olla aivan toisenlaiset lukuolosuhteet kuin sinulla. Näyttöjen tai rivien määrä antaa vain karkean kuvan todellisuudesta, mutta se on kuitenkin tyhjää parempi.