|
| |

Asiaa ja omia mielipiteitä rodusta.

Coton de Tuléar on pieni
valkoinen koirarotu, joka etenkin pentuna muistuttaa patterilla toimivaa lelua.Tosin
tältä karvaiselta otukselta ei patterit kulu loppuun. Rotu on erittäin energinen ja
täynnä elämää. Coton osaa herättää huomiota kujeilevalla ja leikkisällä
käytöksellään, eikä sillä ole agressiivisia piirteitä muita koiria tai ihmisiä
kohtaan. |
|
Madagaskarin kuninkaallinen koira
Rodun alkuperää ei ole pystytty täysin varmasti selvittämään,
mutta rodun esi-isänä on mitä ilmeisemmin bichon fricé. Huomioiden sen mieltymykset
veteen ja hyvät uimarinlahjat, on myös täysin mahdollista, että sen esi-isiin olisi
kauan sitten kuulunut villakoira. Todennäköisesti cotonin esi-isiä matkasi jo
1400-luvulla African eteläpuolitse seilanneilla laivoilla. Näillä laivoilla
matkustaneet naiset pitivät pieniä koiria seuralaisinaan, samat koirat toimivat myös
laivan rottakoirina. Laivoja haaksirikkoutui myrskyissä, mutta nokkelimmat koirat
selviytyivät uimalla Madagaskarille ja sen lähisaarille missä koirat villiytyivät ja
sekoittuivat paikallisiin terriereihin. Rotu säilyi siellä lähes muuttumattomana
tämän vuosisadan loppupuolelle asti, jolloin se löydettiin. Madagaskarilla asunut
alkuperäisväestö ihastui rotuun ja otti lemmikikseen näitä jo villiintyneitä koiria.
Pian cotonit löysivät tiensä madagaskarilaisten kuninkaiden ja aateliston hoiviin.
Myöhemmin siirtomaista koteihin palanneiden ranskalaisten mukana rotu levisi eurooppaan,
mistä sen esi-isätkin olivat lähtöisin. Madagakarilaisesta alkuperästään huolimatta
coton de tulear on adoptoitu Ranskaan. Ranskassa rotu pääsi ensimmäistä kertaa
näyttelyyn 1971, jolloin rotu esiteltiin ensi kertaa yleisölle. Suomeen rotu saapui
vuonna 1989 ja sen rekisteröinti määrät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Tällä
hetkellä Suomessa on noin 1200 rekistöröityä yksilöä. |
Ystävällinen, iloinen, ihastuttava
Cotonit viihtyvät niin lasten kuin aikuistenkin seurassa. Coton kiintyy
isäntiinsä hyvin voimakkaasti ja on uskollinen. Koira on myöskin jonkin verran
varovainen vieraita kohtaan, eikä ystävysty tulokkaan kanssa ennen kuin on varma sen
ystävyydestä. Cotonit eivät ole koskaan agressiivisia ja tulevat siksi hyvin
toimeen muiden koirien kanssa. Ne eivät pelkää isojakaan koiria, vaikka jäisivätkin
leikeissä toiseksi. Cotonit korvaavatkin pienen kokonsa suurenmoisella
ketteryydellä ja nokkella käyttäytymisellä. Coton ei usko olevansa pieni koira, vaan
on aina menossa mukana siellä missä muutkin. Sille onkin erikoisen tärkeää, että se
voi osallistua kaikkiin mahdollisiin isäntäväen menoihin. Tästä johtuen Cotoni on
erinomainen kaveri ulkoillessa. Se on kokoisekseen yllättävän sitkeä eikä
säikähdä huonojakaan säitä. Cotonit ovat myös lisääntyneet agility radoilla. Rotu
onkin mielestäni erinomainen tähän harrastukseen ketteryytensä ja
mielyttämisenhalunsa vuoksi . Vaikka cotoni ulkoisesti onkin
perinteisen salonkikoiran tuntuinen, on se olemukseltaan ja käytökseltään kaukana
sellaisesta. Cotonit rakastavat ulkoilua , joka tässä tarkoittaa kaiken epämääräisen
kaivelua, uimista, roskissa ja hiekassa pyörimistä, pienten liikkuvien otusten
jahtaamista ja päätöntä ryntäilyä vailla päämäärää. Näyttelyissä ja kokeissa
ne osaavat joskus laittaa esittäjän huumorintajun koetukselle. Juuri kun olet saanut
koirasi kulkemaan kauniisti kehässä päättää se ruveta hyppimään sinua vasten tai
muuten vain sooloilemaan. Agility radalla nämä omat kuviot ovat ehkä vieläkin
tavallisempia. Tämä ei suinkaan johdu siitä etteikö koirasi osaisi, vaan siitä että
cotonin mielestä tilanne kaipaa hieman kevennystä. Loppujen lopuksi kaikilla muilla
paitsi sinulla on hauskaa.Tämä on osa cotonin värikästä luonnetta, eikä sitä pidä
ottaa vakavasti.
Rotu on viisas ja helposti koulutettava. Koulutuksesa tulee
kuitenkin huomioida cotonin herkkä luonne. Sitä et voi pakottaa tai painostaa tekemään
jotain, vaan asiat on opetettava koiralle mielyttävällä tavalla. Kun onnistut tässä
oppii cotonisi seisomaan vaikka päällään. Rotuun voikin törmätä TOKO:ssa ja jopa
pelastuskoirien raunioharjoituksissa. Mainitut ominaisuudet tekevät rodusta erinomaisen
seurakoiran jonka kanssa voi harrastaa monipuolisesti. |
Hoito
Coton on
koostaan huolimatta innokas ja kestävä ulkoilija, mutta tyytyy myös vähempäänkin.
Tosin mikään sohvan koriste se ei todellakaan ole vaan vaatii toimintaa pysyäkseen
vireänä. Helpoin tapa huolehtia riittävästä liikunnasta on etsiä turvallinen paikka
jossa koiran voi laskea irti. Se ei suinkaan jää jalkasi juureen ihmettelemään, vaan
ottaa tilanteesta kaiken hyödyn irti juoksemalla rinkiä ihan vaan omaksi huvikseen.
Ruokinta ei aiheuta yleensä ongelmia. Aikuinen pärjää hyvin sekä tehdasruualla että
monipuolisella kotiruualla. Pennun kohdalla pitää seurata kasvattajan antamia ohjeita.
Cotonin turkin hoito vaatii hieman enemmän aikaa. Turkki tulee
harjata noin 3-4 kertaa viikossa tai tarvittaessa. Turkki pestään noin kuukauden
välein tai tarvittaessa. Etenkin kurakelit työllistävät omistajia, tosin silloin
riittää mahan ja jalkojen huuhutominen vedellä. Jos koiran turkin haluaa selväksi
pesun jälkeen kannattaa käyttää pesun yhteydessä hoitoainetta. Turkin hoidon
laiminlyönti johtaa väistämättä takkuihin ja ääritapauksissa koiran turkki on
ajettava lyhyeksi. Takkuinen turkki on erittäin ruman näköinen ja voi aiheuttaa
ongelmia koiran iholle. Jos ei ole valmis uhraamaan hieman aikaa koiransa turkin hoitoon,
on parempi valita jokin toinen rotu. Tarkemmat turkinhoito ohjeet saa kasvattajilta. Rotu
on hyvin terve, sillä on havaittu erittäin vähän perinnöllisiä sairauksia. |
Coton de Tuléar tosi lyhyesti:
- yleisvaikutelma: Pieni seurakoira, jolla pitkä untuvainen karva. Hieman
vallaton, kujeileva, hyvin kiintynyt isäntiinsä.
- koko: Uros noin 28 cm ja noin 6 kg. Narttu noin 25 cm ja noin 5 kg.
- muoto: Korkeuden suhde pituuteen 2:3.
- käyttö: Seurakoira.
- karvapeite: noin 8 cm pitkää, pumpulinpehmeää.
- väri: Valkoinen. Muutamia läikkiä väriä siellä täällä.
Leevi
Kin-Sei Ephraim
 |
Leevi on 2 vuotta vanha uros. Kesäisin kierrämme
mahdollisuuksien mukaan näyttelyissä. Syksyllä 97 aloitimme agilityn hyvällä
menestyksellä. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus ottaa osaa kilpailuihin. Ajan vietteenä
olemme harrastaneet tottelevaisuus alkeita. Leevi on erikoisen innokas uimari ja onkin
kesäisin vedessä aina kun se on mahdollista. |
Iita
Kin-Sei Twanette Eddnah
 |
Iita on toukokuussa 98 syntynyt coton de tuléar narttu.
Iitan kanssa on myöskin tarkoitus käydä näyttelyissä ja ehkä agilityssäkin .
Tällä hetkellä Iitan päivät kuluvat Leevin karvoissa roikkumalla. |
Lisätietoja rodusta ja pennuista koiriemme kasvattajalta:
Kin-Sei Kennel
41730 KIVISUO
puh: 014 875155 |
 |
|